Merplast on mukana turvaamassa Louna-Jukola 2015 viestiä toimittamalla kisaorganisaatiolle neuvovat defibrillaattorit. Louna-Jukola 2015 -tapahtuma kisataan tänä vuonna Turun kupeessa Paimiossa 13.-14. kesäkuuta. Laitteet sijoitellaan strategisesti Louna-Jukolan lääkintätiimin käyttöön siten, että niitä voidaan käyttää kisaajien ja katsojien turvana.

Merplast tarjoaa laitteita riittävästi, jotta alueen turvallisuus voidaan huomioida niin radalla kuin ensiapupisteillä.

JUKOLAN VIESTI on yleisnimitys 7-osuuksiselle miesten suunnistusviestikilpailulle ja 4-osuuksiselle naisten kilpailulle, jolla on myös oma nimensä, Venlojen viesti.

Jukolan viesti, yksi maailman suurimmista suunnistuskilpailuista, kilpailtiin ensi kerran v. 1949 Helsingin seudulla ja siitä lähtien joka vuosi ympäri maata Hankoniemeltä Lappiin ja Laitilasta Joensuuhun. Ensin oli vain miesten viesti. V. 1951 naiset saivat henkilökohtaisen kilpailun ja v. 1978 alkaen heilläkin on ollut viesti. Ensimmäiseen viestiin osallistui 41 joukkuetta. Lisää historiasta. Sekä Jukolan että Venlojen viesteissä on yhteensä noin 15 000 osanottajaa.
Tähän mennessä ilmoittautuneiden määrän perusteella tulossa on todellinen Jukola-jytky. Järjestäjien tavoite vähintään 17 000 osanottajasta näyttää mahdollisen sijaan erittäin todennäköiseltä (Lähde: Jukola.com).